Kauan on kulunut siitä, kun viimeksi kirjoitin. Olen yksin kotona ja nyt murtui padot. Ex-mies ilmoitti, että on löytänyt uuden. Mulle tuli tarve pilata sen suhteen alku ja haastaa se harrastamaan mun kanssa seksiä.
Äitienpäivän aattona se toi lapset kotiin. Mä makailin vähissä vaatteissa trampoliinilla, se tuli viereen ja kerjäsi, että tulisin reunalle, että se voisi rutistella mua. Halailtiin siinä hetki ja se sanoi olevansa hyvinkin halukas touhuamaan mun kanssa. Kolme viikkoa siitä hetkestä se kertoi alkaneensa tapailla jotain.
Mulla on niin paha olla!! Mä olen mustasukkainen, vaikken halua sitä takaisin. Mä haluaisin seksiä, läheisyyttä, suudelmia... Mutta en keneltä tahansa. Mä olen ujo ja estynyt. Mä olen viimeksi ollut uuden miehen kanssa 13 vuotta sitten. Mä haluan rakastaa ja saada rakkautta. Mä haluaisin sen tuttuun syleilyyn, suudella sitä niinkuin viimeiset kolmetoista vuotta on suudeltu. Mä tiedän, miltä meidän suudelmat tuntuu, enkä usko, että tunnen sitä samaa koskaan kenenkään muun kanssa. Mä haluan nukkua sen sylissä, tuntea käden hiuksiani silittämässä, vartalon vartaloa vasten. Sen hikisen lämmön, joka tulee, kun nukkuu saman peiton alla. Tiedon siitä, että pieni kosketus, tietynlainen suudelma saa sen syttymään.
Sen mä olen menettänyt.
Mä en kaipaa sen äkäisyyttä ja vaatimuksia. Koti on sekainen ja sotkuinen, mutta täällä on hyvä henki. Me pärjätään ja viihdytään lasten kanssa. Mutta se ihmisen ikävä toisen luo on mahdottoman suuri!! Mä menen tänään nukkumaan omaan, yhden hengen sänkyyni, halaan tyynyä pienen koiran nukkuessa vierelläni ja itken itseni uneen.
Voi, kun mulla olisi joku, joka ottaisi syliinsä, antaisi itkeä siinä niin kauan kuin kyyneleitä riittää ja silittäisi mua vaan. Mä haluan ison miehen syliin! Mutta kuka huolii pienen, rikkinäisen naisen, joka tarvitsee vain läheisyyttä? Onko semmoista miestä olemassa, joka suostuisi olemaan vain lähellä, pyyteettömästi?
Mä en kaipaa laastarisuhdetta, mä kaipaan ystävyyttä ja läheisyyttä.
Mä olen niin yksin!
torstai 9. kesäkuuta 2016
torstai 31. maaliskuuta 2016
Hääpäivä
"Mä niin toivoin, että tämä päivä olisi ollut meille onnellinen päivä. Mä mietin vuosi sitten, että tänään mennään kahdestaan syömään hyvin, vietetään ihana viikonloppu jossain hotellissa kahdestaan... Nautitaan toistemme seurasta ja toisistamme. Ollaan oltu naimisissa 10 vuotta ja selvitty kaikesta, yhdessä."
Nyt itken yksin sängyssä ja sä ole jossain kaukana työsi vuoksi. Asut tunnin matkan päässä, etkä kaipaa takaisin. Mä yritän jaksaa hoitaa talon ja lapset, työni. Näyttelen voimakasta ja kun lapset nukkuu, itken yksin.
Mä luulin, että meillä meni hyvin. Mä luulin, että sä olit tyytyväinen elämääsi.
Multa meni maa jalkojen alta, kun sanoit lähteväsi. Siitä asti mä olen yrittänyt selvitä. Joskus menee paremmin, joskus huonommin. Mä kaipaan sua niin!!
Nyt itken yksin sängyssä ja sä ole jossain kaukana työsi vuoksi. Asut tunnin matkan päässä, etkä kaipaa takaisin. Mä yritän jaksaa hoitaa talon ja lapset, työni. Näyttelen voimakasta ja kun lapset nukkuu, itken yksin.
Mä luulin, että meillä meni hyvin. Mä luulin, että sä olit tyytyväinen elämääsi.
Multa meni maa jalkojen alta, kun sanoit lähteväsi. Siitä asti mä olen yrittänyt selvitä. Joskus menee paremmin, joskus huonommin. Mä kaipaan sua niin!!
sunnuntai 31. tammikuuta 2016
Seksi
Mä oon tällä hetkellä ihan sekaisin. Mies ilmoitti puoli vuotta sitten lähtevänsä. Kuukauden vielä asui meidän kanssa. Sinä aikana oli jotain yritystä seksiin pari kertaa, mutta mä purskahdin aina niin kamalaan itkuun, ettei siitä mitään tullut.
Kun se sitten asui kirkolla, missä käyn töissä, meillä oli pari kertaa oikein mukavaa yhdessä. Viimeksi pari kuukautta sitten.
Viikko sitten, kun oli lämmityksen kanssa ongelmaa, se ajoi tänne keskellä yötä auttamaan lämmityslaitteen kanssa. Kun oli saatu tehtyä se, mitä voitiin, annoin ymmärtää, että voitaisiin lämmitellä toisiamme. Mies oli ihan intona, mutta mulla oli jotenkin ulkopuolinen olo, vaikka olin ollut aloitteen tekijä.
Sen jälkeen mietin suhdettamme ja tulin siihen tulokseen, että olen ihan tyytyväinen tän hetkiseen, en kaipaa enkä halua sitä takaisin. Paitsi lumitöihin, autonkorjaukseen yms miesten töihin voisin ottaa. Toisaalta ne voisi tehdä kuka vaan halukas. Ei sillä niin väliä.
Tänään illalla soitin teknistä apua liittyen lämmityslaitteeseen. Hetken päästä tuli tekstarilla pyyntö auttaa... Arvasin jo missä. Soitin sitten ja alkuun kysyin, että eikö tämmöinen puhelinseksi kuulu yleensä suhteen alkuun eikä sen päättymisen jälkeiseen aikaan. Niin kai yleensä... Saatiin onnellinen loppu tilanteelle ja siinä jossain vaiheessa mies sanoi, että sillä on ikävä seksiä mun kanssa. Sekä, että tulisi mielellään yökylään.
Nyt mä oon aika hämmentynyt. Monta kuukautta itkin sen perään, kaipasin, halusin takaisin. Nyt viimeisen kuukauden aikana, kun elämä on vähän potkinut, olen sisuuntunut ja saanut voimaa pärjätä. En ole enää kaivannut sitä takaisin kotiin.
Lisäksi, liittyen muuhun mitä sanottiin toisillemme, se sanoi, että kuvittele, että mä sanon sulle, että rakastan sua ja haluan sua. Halusiko se sanoa mulle, että se rakastaa mua vai halusiko vaan, että mä kuvittelen sen saadakseni enemmän nautintoa? Mä mietin, koska olisi viimeksi sanonut rakastavansa mua ja sen on täytynyt olla joskus viime keväänä tai alkukesällä. Koska jo heinäkuussa se oli jotenkin kaukainen, vaikken sitä silloin tajunnut.
Sen mä päätin, että koska musta tuntuu, etten nyt kaipaa sitä takaisin, en ainakaan kysele sitä yökyläilyä. Katsotaan, vieläkö vanha suola janottaa viikon päästä. Toisaalta, eihän seksi koskaan pahaa tee. Ja tarkoitan nyt aikuisten välistä, normaalia, vapaaehtoista seksiä.
Tuntuu hullulta miettiä tämmöisiä, eikä ne kirjoitettunakaan fiksuilta näytä. Täällä taas pähkäilen kummallisuuksia, kun pitäisi jo nukkua. Noh, ehkä olen myöhemmin viisaampi.
Kun se sitten asui kirkolla, missä käyn töissä, meillä oli pari kertaa oikein mukavaa yhdessä. Viimeksi pari kuukautta sitten.
Viikko sitten, kun oli lämmityksen kanssa ongelmaa, se ajoi tänne keskellä yötä auttamaan lämmityslaitteen kanssa. Kun oli saatu tehtyä se, mitä voitiin, annoin ymmärtää, että voitaisiin lämmitellä toisiamme. Mies oli ihan intona, mutta mulla oli jotenkin ulkopuolinen olo, vaikka olin ollut aloitteen tekijä.
Sen jälkeen mietin suhdettamme ja tulin siihen tulokseen, että olen ihan tyytyväinen tän hetkiseen, en kaipaa enkä halua sitä takaisin. Paitsi lumitöihin, autonkorjaukseen yms miesten töihin voisin ottaa. Toisaalta ne voisi tehdä kuka vaan halukas. Ei sillä niin väliä.
Tänään illalla soitin teknistä apua liittyen lämmityslaitteeseen. Hetken päästä tuli tekstarilla pyyntö auttaa... Arvasin jo missä. Soitin sitten ja alkuun kysyin, että eikö tämmöinen puhelinseksi kuulu yleensä suhteen alkuun eikä sen päättymisen jälkeiseen aikaan. Niin kai yleensä... Saatiin onnellinen loppu tilanteelle ja siinä jossain vaiheessa mies sanoi, että sillä on ikävä seksiä mun kanssa. Sekä, että tulisi mielellään yökylään.
Nyt mä oon aika hämmentynyt. Monta kuukautta itkin sen perään, kaipasin, halusin takaisin. Nyt viimeisen kuukauden aikana, kun elämä on vähän potkinut, olen sisuuntunut ja saanut voimaa pärjätä. En ole enää kaivannut sitä takaisin kotiin.
Lisäksi, liittyen muuhun mitä sanottiin toisillemme, se sanoi, että kuvittele, että mä sanon sulle, että rakastan sua ja haluan sua. Halusiko se sanoa mulle, että se rakastaa mua vai halusiko vaan, että mä kuvittelen sen saadakseni enemmän nautintoa? Mä mietin, koska olisi viimeksi sanonut rakastavansa mua ja sen on täytynyt olla joskus viime keväänä tai alkukesällä. Koska jo heinäkuussa se oli jotenkin kaukainen, vaikken sitä silloin tajunnut.
Sen mä päätin, että koska musta tuntuu, etten nyt kaipaa sitä takaisin, en ainakaan kysele sitä yökyläilyä. Katsotaan, vieläkö vanha suola janottaa viikon päästä. Toisaalta, eihän seksi koskaan pahaa tee. Ja tarkoitan nyt aikuisten välistä, normaalia, vapaaehtoista seksiä.
Tuntuu hullulta miettiä tämmöisiä, eikä ne kirjoitettunakaan fiksuilta näytä. Täällä taas pähkäilen kummallisuuksia, kun pitäisi jo nukkua. Noh, ehkä olen myöhemmin viisaampi.
tiistai 26. tammikuuta 2016
Ei vieläkään mitään positiivista
Rakas päiväkirja, luulin jo tänään pääseväni kirjoittamaan jotain positiivisempaa, mutta sitten elämä tarjosi taas sitruunoita. Tyttären poikaystävä tekstasi ikäviä kuulumisia tyttärestäni.
16-vuotiaalla on iskenyt liiallinen vapauden ja aikuisuuden tunne, joka tulee sitten esiin kavereiden kanssa kaupungilla alkoholin juomisena. Tätä on jatkunut hetken aikaa. Tytär siis asuu kaupungissa poikaystävän luona ja opiskelee. Tai eipä se siellä koulussa ole liiemmin viihtynyt... Selvisi, kun puhuin opettajan kanssa.
Huomenna on useamman hoitavan tahon yhteinen tapaaminen ja tyttären hoijks-keskustelu. Eipä olisi voinut paljoa parempaan saumaan osua...
Tytär masentui pari vuotta sitten koulukiusaamisen seurauksena ja on ollut osastojaksolla. Nyt on hoitokontakti polille, jossa myös huomenna palaveri kotikunnan soskun, koulun, polin hoitajan ja sos.työntekijän sekä perheen kesken.
Soittelin opettajan kanssa tänään ja saatiin open kanssa suunniteltua tytön tulevaisuutta seuraavalle kuukaudelle.
Pikku yllätys tyttärelle, huomenna palavereiden jälkeen kyyti käy "maitojunalla" kotiin. Otetaan omaisuus mukaan poikaystävän luota ja ensi viikolla alkaa TETti kotipaikkakunnalla. Saattaapa olla, että seurustelusuhdekin menee poikki törttöilyjen vuoksi, mutta tyttö on tehnyt omat valintansa ja nyt on taas aika asettaa rajoja. Eipä pitänyt tytön lupaukset lopettaa alkoholikokeilut kahteen kertaan, vaan lisää piti kokea ja loukata muita ihmisiä. Sitä saa mitä tilaa!
Ja toinen ärsyttävä asia on, että pellettipoltinkin on vielä korjaamatta. Kuulema huomenna olisi korjaaja tulossa. Toivotaan. Loppuisi se yöllä kellarissa juokseminen. Aamun aloitin tänään kirvesjumpalla alushousut, huppari ja huopikkaat päälläni. Oli mukava hakata puita jo valmiiksi kipeillä ja turvonneilla käsillä ennen seitsemää, että sai tulen uudelleen sytytetyksi. Sitten tuli jotain jalkarättejä taivaalta suoraan silmiin ja myöhästyin töistä, kun oli kehno ajokeli. Normaali luminen tie on ihan hyvä ajaa, mutta sade suoraan silmiin oli paha.
Jotain mukavaa sentään loppuun; sain vihdoin töissä yhden projektin valmiiksi. Lajittelin pari päivää lankoja, jotka meille on vuosien saatossa lahjoitettu. Sieltä löytyi valtavasti erilaisia pellava-, puuvilla- ja villalankoja ja nyt kaikki on oman lajinsa kanssa asiallisesti omassa laatikossaan, omassa kaapissaan. Nyt on helppo löytää asiakkaille tarvikkeet, joita kulloinkin kaivataan. Ja vihdoin tiedän, mitä meiltä löytyy. Kankaat lajittelin jo aiemmin. Helpottaa ohjaustyötä, kun tietää materiaalit.
Kiitos taas, päiväkirja! Oli kiva avata vähän sydäntä.
16-vuotiaalla on iskenyt liiallinen vapauden ja aikuisuuden tunne, joka tulee sitten esiin kavereiden kanssa kaupungilla alkoholin juomisena. Tätä on jatkunut hetken aikaa. Tytär siis asuu kaupungissa poikaystävän luona ja opiskelee. Tai eipä se siellä koulussa ole liiemmin viihtynyt... Selvisi, kun puhuin opettajan kanssa.
Huomenna on useamman hoitavan tahon yhteinen tapaaminen ja tyttären hoijks-keskustelu. Eipä olisi voinut paljoa parempaan saumaan osua...
Tytär masentui pari vuotta sitten koulukiusaamisen seurauksena ja on ollut osastojaksolla. Nyt on hoitokontakti polille, jossa myös huomenna palaveri kotikunnan soskun, koulun, polin hoitajan ja sos.työntekijän sekä perheen kesken.
Soittelin opettajan kanssa tänään ja saatiin open kanssa suunniteltua tytön tulevaisuutta seuraavalle kuukaudelle.
Pikku yllätys tyttärelle, huomenna palavereiden jälkeen kyyti käy "maitojunalla" kotiin. Otetaan omaisuus mukaan poikaystävän luota ja ensi viikolla alkaa TETti kotipaikkakunnalla. Saattaapa olla, että seurustelusuhdekin menee poikki törttöilyjen vuoksi, mutta tyttö on tehnyt omat valintansa ja nyt on taas aika asettaa rajoja. Eipä pitänyt tytön lupaukset lopettaa alkoholikokeilut kahteen kertaan, vaan lisää piti kokea ja loukata muita ihmisiä. Sitä saa mitä tilaa!
Ja toinen ärsyttävä asia on, että pellettipoltinkin on vielä korjaamatta. Kuulema huomenna olisi korjaaja tulossa. Toivotaan. Loppuisi se yöllä kellarissa juokseminen. Aamun aloitin tänään kirvesjumpalla alushousut, huppari ja huopikkaat päälläni. Oli mukava hakata puita jo valmiiksi kipeillä ja turvonneilla käsillä ennen seitsemää, että sai tulen uudelleen sytytetyksi. Sitten tuli jotain jalkarättejä taivaalta suoraan silmiin ja myöhästyin töistä, kun oli kehno ajokeli. Normaali luminen tie on ihan hyvä ajaa, mutta sade suoraan silmiin oli paha.
Jotain mukavaa sentään loppuun; sain vihdoin töissä yhden projektin valmiiksi. Lajittelin pari päivää lankoja, jotka meille on vuosien saatossa lahjoitettu. Sieltä löytyi valtavasti erilaisia pellava-, puuvilla- ja villalankoja ja nyt kaikki on oman lajinsa kanssa asiallisesti omassa laatikossaan, omassa kaapissaan. Nyt on helppo löytää asiakkaille tarvikkeet, joita kulloinkin kaivataan. Ja vihdoin tiedän, mitä meiltä löytyy. Kankaat lajittelin jo aiemmin. Helpottaa ohjaustyötä, kun tietää materiaalit.
Kiitos taas, päiväkirja! Oli kiva avata vähän sydäntä.
sunnuntai 24. tammikuuta 2016
Tänään tuntuu paremmalta
Tänään on vähän parempi olla, kuin viimeksi kirjoittaessani. Ensimmäisen yönhän valvoin vahtien tulta. Toisen heräsin tunnin välein lisäämään puuta. Aamuyöstä venytin heräämisen kahteen tuntiin.
Viime yön vedin kahden tunnin jaksoissa ja aamulla kolmen tunnin. Onneksi pakkasta ei ole kuin noin -5 astetta. Huomenna pitäisi korjaajan saada varaosa ja tulla korjaamaan poltin. Huh.
Välillä meinasi iskeä epätoivo, mutta sitten muistelin kolmentoista vuoden takaista aikaa, kun asuin mörskässä viiden lapseni kanssa ja lämmitin puulla. Lapset olivat silloin 1,5 -8 vuotiaita. Lämminvesivaraaja ei toiminut, joten tiski- ja pyllynpesuvedet oli lämmitettävä, suihkuun pääsi harvoin, puuta oli haalittava milloin mistäkin, wc-pönttö piti huuhdella keittiöstä otetulla vedellä, koska sen tulovesiputki oli tukossa, kaivon vettä ei voinut juoda, keittiössä oli kaksilevyinen hella ja jos uunin laittoi päälle, vain toinen levy toimi. Kylppärissä jäätyi pesukone ja saunaa piti lämmittää, jotta se pysyi sulana. Muutakin varmaan oli, mutta niistäkin selvisin!
Nythän elämä on paljon helpompaa. Nuorin lapsista on vanhempi, kuin vanhin silloin ja
lapsista on paljon apua monissa hommissa. Eilen, kun vanhin poika tuli kaverinsa kanssa tuomaan puukuormaa, lapset kuskasivat puut kellariin. Teinipoika auttoi, kun pilkoin niitä kirveellä pienemmäksi. Hän on myös osallistunut lämmittämiseen, käynyt päiväsaikaan lisäämässä puuta, kun mä oon hoitanut yöt.
Ihanaa, että täällä on tullut paljon tuttuja ihmisiä, joilta kysyä apua nyt, kun ei ole miestä talossa. Nämä puutkin järkkääntyi kolmannen pojan tyttöystävän perheeltä. Ja sattumalta hänen veljensä ja vanhin poikani ovat ystäviä, ja poikani oli intistä lomilla, joten näin häntäkin.
Koko viikonloppu on kyllä mennyt savun hajussa ja olen nukkunut vaatteet päällä, jotta on mukavampi ja helpompi kipaista pakkasen puolella olevassa kellarissa keskellä yötä. Paljon muuta en ole ehtinyt ja jaksanut tehdä, kun esim. kädet väsyi puun pilkkomisesta, kuin olisin kunnon salitreenin tehnyt. Ja minä, jouluisen runsas äiti-ihminen kun en ole punttiksella käynyt. Illalla ruokaa syödessä lusikkakäsi vapisi kuin horkassa. Voi olla, etten ihan heti pysty aloittamaan pikkujätkälle lupaamiani villasukkia.
Tänään käyn kirkolla kaupassa ja valmistaudun muutenkin alkavaan työviikkoon. Kirkolle on reilut parikymmentä kilsaa matkaa. Onneksi toinen autoista toimii!
Kiitos taas, päiväkirja, kun sain kertoa, mitä olen tehnyt ja miettinyt. Miehen muutettua pois, minulta on puuttunut arjesta höpöttelykaveri, jolle kertoa mieleen tulleita juttuja. Olen huomannut, että sitä kaipaan eniten.
Viime yön vedin kahden tunnin jaksoissa ja aamulla kolmen tunnin. Onneksi pakkasta ei ole kuin noin -5 astetta. Huomenna pitäisi korjaajan saada varaosa ja tulla korjaamaan poltin. Huh.
Välillä meinasi iskeä epätoivo, mutta sitten muistelin kolmentoista vuoden takaista aikaa, kun asuin mörskässä viiden lapseni kanssa ja lämmitin puulla. Lapset olivat silloin 1,5 -8 vuotiaita. Lämminvesivaraaja ei toiminut, joten tiski- ja pyllynpesuvedet oli lämmitettävä, suihkuun pääsi harvoin, puuta oli haalittava milloin mistäkin, wc-pönttö piti huuhdella keittiöstä otetulla vedellä, koska sen tulovesiputki oli tukossa, kaivon vettä ei voinut juoda, keittiössä oli kaksilevyinen hella ja jos uunin laittoi päälle, vain toinen levy toimi. Kylppärissä jäätyi pesukone ja saunaa piti lämmittää, jotta se pysyi sulana. Muutakin varmaan oli, mutta niistäkin selvisin!
Nythän elämä on paljon helpompaa. Nuorin lapsista on vanhempi, kuin vanhin silloin ja
lapsista on paljon apua monissa hommissa. Eilen, kun vanhin poika tuli kaverinsa kanssa tuomaan puukuormaa, lapset kuskasivat puut kellariin. Teinipoika auttoi, kun pilkoin niitä kirveellä pienemmäksi. Hän on myös osallistunut lämmittämiseen, käynyt päiväsaikaan lisäämässä puuta, kun mä oon hoitanut yöt.
Ihanaa, että täällä on tullut paljon tuttuja ihmisiä, joilta kysyä apua nyt, kun ei ole miestä talossa. Nämä puutkin järkkääntyi kolmannen pojan tyttöystävän perheeltä. Ja sattumalta hänen veljensä ja vanhin poikani ovat ystäviä, ja poikani oli intistä lomilla, joten näin häntäkin.
Koko viikonloppu on kyllä mennyt savun hajussa ja olen nukkunut vaatteet päällä, jotta on mukavampi ja helpompi kipaista pakkasen puolella olevassa kellarissa keskellä yötä. Paljon muuta en ole ehtinyt ja jaksanut tehdä, kun esim. kädet väsyi puun pilkkomisesta, kuin olisin kunnon salitreenin tehnyt. Ja minä, jouluisen runsas äiti-ihminen kun en ole punttiksella käynyt. Illalla ruokaa syödessä lusikkakäsi vapisi kuin horkassa. Voi olla, etten ihan heti pysty aloittamaan pikkujätkälle lupaamiani villasukkia.
Tänään käyn kirkolla kaupassa ja valmistaudun muutenkin alkavaan työviikkoon. Kirkolle on reilut parikymmentä kilsaa matkaa. Onneksi toinen autoista toimii!
Kiitos taas, päiväkirja, kun sain kertoa, mitä olen tehnyt ja miettinyt. Miehen muutettua pois, minulta on puuttunut arjesta höpöttelykaveri, jolle kertoa mieleen tulleita juttuja. Olen huomannut, että sitä kaipaan eniten.
perjantai 22. tammikuuta 2016
Rakas päiväkirjani
Aloitan sinun kirjoittamisesi tänään, perjantai-iltana paskan viikon lähetessä loppuaan. Tähän viikkoon on mahtunut paljon tapahtumia, joista vaan oli selvittävä.
Näin alkuun kerron itsestäni. Olen nelikymppinen juuri työelämään palannut äiti-ihminen, jonka mies muutti pois syksyllä. Asun maalla, rintamamiestalossa kaukana kaikesta. Kotona asuu teinipoika, esiteini tyttö ja pikkujätkä. Kaikki koulussa. Lisäksi neljä vanhempaa lasta on töissä, armeijassa ja opiskelemassa muualla.
Tällä viikolla mua on koeteltu ihan riittävästi. Maanantaina kumpikaan auto ei käynnistynyt ja jouduin kulkemaan koulubussilla töihin. Miinusta tuli 1,5 tuntia, jotka täytyy tehdä sisään. Tiistaina pääsin naapurin kyydillä töihin ja kotiin. Illalla naapurin isännän avulla saatiin toinen auto tulille. Siellä se ronksutti yön yli, että sain sen keskiviikkona korjaamolle. Koulubussilla kotiin. Torstaina toinen naapuri haki mut töihin ja iltapäivästä sain korjatun auton itselleni ison laskun kera.
Torstai-iltana, eli eilen, päästin koirat pissalle ennen nukkumaan menoa vajaa yhdeltätoista. Asteita mittarissa oli -31,4. Tuli tunne, että pitää käydä kurkkaamassa pellettipoltin. Siellä vilkkui vika-ilmoitus, ei saa pellettiä! Soitto ex-miehelle joka neuvoi, mitä mun pitää tehdä. En saanut toimimaan ja hän ajoi tunnin matkan päästä tänne poltinta katsomaan. Pari tuntia tahkottiin sen kanssa ja todettiin, että rikki on. Aloin lämmittää puulla, mutta vaikka poltin on pelletti-/puu-uuni, ei se toimi kunnolla puulla. Niinpä vietin mukavan yön kellarissa niukasti plussan puolella olevassa pannuhuoneessa tulta vahtien savunhajussa. Pakko oli jäädä kotiin nukkumaan ja teinipoika jäi pitämään tulta yllä mun unien ajaksi.
Päivä menikin nukkuessa ja pannuhuoneessa palellen. Lasten kanssa vetelin sirkkelillä purkulautoja pieneksi uuniin, kun meidän saunapuut hupeni aika vauhdilla uuniin. Onneksi yksi tuttu tuo huomenna aamulla kunnon puuta.
Yön taidan taas valvoa pannuhuoneessa, koska tiedän, etten pysty yöllä heräämään vähän väliä lämmittämään. Onneksi pakkanen on hellittänyt ja on enää -15 astetta.
Maanantaina pitäisi saapua uusi moottori pelletin kuljettimeen, joten on toivoa saada pelletti pelaamaan silloin.
Muutenkin viikko on ollut melkoista taiteilua talotekniikan kanssa. Kova pakkanen tekee sen, että pattereissa riittää lämmintä, mutta käyttövesi ei ole kovin lämmintä eikä sitä viitsi paljoa käyttää. Joten suihkuun ovat menneet vaan jotkut ja silloinkin pikapesulle. Lisäksi vesipumppu jää päälle näin kovissa pakkasissa ja sen säädintä täytyy käydä vähän mojauttamassa aina, kun se hyrrää tyhjää. Nyt on melko takki tyhjä-olo ja väsyttää. Onnistuisikohan pienet unet ennen yön valvomista?
Kiitos, kun kuuntelit päiväkirja. Mun on tehnyt mieli aloittaa kirjoittaa sinua jo syksyllä, mutten rohjennut.
Näin alkuun kerron itsestäni. Olen nelikymppinen juuri työelämään palannut äiti-ihminen, jonka mies muutti pois syksyllä. Asun maalla, rintamamiestalossa kaukana kaikesta. Kotona asuu teinipoika, esiteini tyttö ja pikkujätkä. Kaikki koulussa. Lisäksi neljä vanhempaa lasta on töissä, armeijassa ja opiskelemassa muualla.
Tällä viikolla mua on koeteltu ihan riittävästi. Maanantaina kumpikaan auto ei käynnistynyt ja jouduin kulkemaan koulubussilla töihin. Miinusta tuli 1,5 tuntia, jotka täytyy tehdä sisään. Tiistaina pääsin naapurin kyydillä töihin ja kotiin. Illalla naapurin isännän avulla saatiin toinen auto tulille. Siellä se ronksutti yön yli, että sain sen keskiviikkona korjaamolle. Koulubussilla kotiin. Torstaina toinen naapuri haki mut töihin ja iltapäivästä sain korjatun auton itselleni ison laskun kera.
Torstai-iltana, eli eilen, päästin koirat pissalle ennen nukkumaan menoa vajaa yhdeltätoista. Asteita mittarissa oli -31,4. Tuli tunne, että pitää käydä kurkkaamassa pellettipoltin. Siellä vilkkui vika-ilmoitus, ei saa pellettiä! Soitto ex-miehelle joka neuvoi, mitä mun pitää tehdä. En saanut toimimaan ja hän ajoi tunnin matkan päästä tänne poltinta katsomaan. Pari tuntia tahkottiin sen kanssa ja todettiin, että rikki on. Aloin lämmittää puulla, mutta vaikka poltin on pelletti-/puu-uuni, ei se toimi kunnolla puulla. Niinpä vietin mukavan yön kellarissa niukasti plussan puolella olevassa pannuhuoneessa tulta vahtien savunhajussa. Pakko oli jäädä kotiin nukkumaan ja teinipoika jäi pitämään tulta yllä mun unien ajaksi.
Päivä menikin nukkuessa ja pannuhuoneessa palellen. Lasten kanssa vetelin sirkkelillä purkulautoja pieneksi uuniin, kun meidän saunapuut hupeni aika vauhdilla uuniin. Onneksi yksi tuttu tuo huomenna aamulla kunnon puuta.
Yön taidan taas valvoa pannuhuoneessa, koska tiedän, etten pysty yöllä heräämään vähän väliä lämmittämään. Onneksi pakkanen on hellittänyt ja on enää -15 astetta.
Maanantaina pitäisi saapua uusi moottori pelletin kuljettimeen, joten on toivoa saada pelletti pelaamaan silloin.
Muutenkin viikko on ollut melkoista taiteilua talotekniikan kanssa. Kova pakkanen tekee sen, että pattereissa riittää lämmintä, mutta käyttövesi ei ole kovin lämmintä eikä sitä viitsi paljoa käyttää. Joten suihkuun ovat menneet vaan jotkut ja silloinkin pikapesulle. Lisäksi vesipumppu jää päälle näin kovissa pakkasissa ja sen säädintä täytyy käydä vähän mojauttamassa aina, kun se hyrrää tyhjää. Nyt on melko takki tyhjä-olo ja väsyttää. Onnistuisikohan pienet unet ennen yön valvomista?
Kiitos, kun kuuntelit päiväkirja. Mun on tehnyt mieli aloittaa kirjoittaa sinua jo syksyllä, mutten rohjennut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)