Kauan on kulunut siitä, kun viimeksi kirjoitin. Olen yksin kotona ja nyt murtui padot. Ex-mies ilmoitti, että on löytänyt uuden. Mulle tuli tarve pilata sen suhteen alku ja haastaa se harrastamaan mun kanssa seksiä.
Äitienpäivän aattona se toi lapset kotiin. Mä makailin vähissä vaatteissa trampoliinilla, se tuli viereen ja kerjäsi, että tulisin reunalle, että se voisi rutistella mua. Halailtiin siinä hetki ja se sanoi olevansa hyvinkin halukas touhuamaan mun kanssa. Kolme viikkoa siitä hetkestä se kertoi alkaneensa tapailla jotain.
Mulla on niin paha olla!! Mä olen mustasukkainen, vaikken halua sitä takaisin. Mä haluaisin seksiä, läheisyyttä, suudelmia... Mutta en keneltä tahansa. Mä olen ujo ja estynyt. Mä olen viimeksi ollut uuden miehen kanssa 13 vuotta sitten. Mä haluan rakastaa ja saada rakkautta. Mä haluaisin sen tuttuun syleilyyn, suudella sitä niinkuin viimeiset kolmetoista vuotta on suudeltu. Mä tiedän, miltä meidän suudelmat tuntuu, enkä usko, että tunnen sitä samaa koskaan kenenkään muun kanssa. Mä haluan nukkua sen sylissä, tuntea käden hiuksiani silittämässä, vartalon vartaloa vasten. Sen hikisen lämmön, joka tulee, kun nukkuu saman peiton alla. Tiedon siitä, että pieni kosketus, tietynlainen suudelma saa sen syttymään.
Sen mä olen menettänyt.
Mä en kaipaa sen äkäisyyttä ja vaatimuksia. Koti on sekainen ja sotkuinen, mutta täällä on hyvä henki. Me pärjätään ja viihdytään lasten kanssa. Mutta se ihmisen ikävä toisen luo on mahdottoman suuri!! Mä menen tänään nukkumaan omaan, yhden hengen sänkyyni, halaan tyynyä pienen koiran nukkuessa vierelläni ja itken itseni uneen.
Voi, kun mulla olisi joku, joka ottaisi syliinsä, antaisi itkeä siinä niin kauan kuin kyyneleitä riittää ja silittäisi mua vaan. Mä haluan ison miehen syliin! Mutta kuka huolii pienen, rikkinäisen naisen, joka tarvitsee vain läheisyyttä? Onko semmoista miestä olemassa, joka suostuisi olemaan vain lähellä, pyyteettömästi?
Mä en kaipaa laastarisuhdetta, mä kaipaan ystävyyttä ja läheisyyttä.
Mä olen niin yksin!
